Kansanvalistusseuran kirjeopiston synty 90 vuotta sitten, keväällä 1920, ei ollut erityisen sattumanvarainen eikä yllättävä asia. Kirjemuotoinen opiskelu oli tuon ajan uusia ilmiöitä, modernia ja menevää nykyaikaa. Maailmalla kirjeopiskelu oli 1800-luvun jälkipuoliskolta lähtien kehittynyt voimakkaimmin USA:ssa, jossa se oli laajamittaista liiketoimintaa. Myös Ruotsissa oli jo vuosisadan vaihteessa syntynyt varsin suuri kirjeopisto, josta Suomessa sittemmin otettiin käytännön oppia.

Suomessakin alan ensi yritykset nähtiin jo ennen Kansanvalistusseuran opiston syntyä. Kamreeri Heikki Liipola tarjosi 1900-luvun ensi vuosikymmenellä Turusta käsin kirjeellistä opetusta lähinnä kirjanpidossa. Kaupalliset aineet olivat myös muissa maissa kirjeopistojen keskeistä sisältöä. Liipolan yhden miehen yritys ei toiminut kovin kauaa eikä laajentunut laveammalle alueelle, mutta se oli joka tapauksessa uraa uurtava kokeilu Suomessa.

Kansanvalistusseura sopi uuden toimintamuodon käynnistäjäksi periaatteessa varsin hyvin. Vuonna 1874 perustettu yhdistys oli jo tuolloin omalla tavallaan vakiintunut, eräs Suomen vanhimmista kulttuuriyhdistyksistä. Alkuaikojen toiminnassa tärkein alue oli ollut kansantajuisten tietokirjojen kustantaminen. Eräänlaiseksi ykköstuotteeksi noussut Kansanvalistusseuran kalenteri oli sekin omalla alallaan tienraivaaja Suomessa.

Ajatus kirjeopiston perustamisesta seuran yhteyteen oli sekin noussut esille jo ennen vuotta 1920. Vuonna 1915 Kansanvalistusseuran piirissä aktiivisti vaikuttanut opettaja William Sippola teki asiasta ehdotuksen, joka ei kuitenkaan johtanut tulokseen. Seuran valtuuskunta katsoi, että hanke olisi seuran voimavaroihin nähden liian raskas ja vaativa. Sinänsä Sippolan ajatus opistosta, jossa olisi mahdollista suorittaa kirjeitse esimerkiksi keskikoulun oppikursseja, oli varsin kaukonäköinen ja viittasi siihen suuntaan, johon Kirjeopisto sittemmin tuli kehittymäänkin.

Kansanvalistusseuran toimialaan oli sitä vastoin jo 1900-luvun alusta lähtien kuulunut kotiopintojen tai niin sanottujen kansalaisopintojen organisointi ja edistäminen. Itseopiskelun harjoittajia varten laadittiin suositeltavan kirjallisuuden listoja eri aloilta, ja omin päin tietoa hankkiville tarjottiin muutakin ohjausta. Suunniteltiin jopa erityisiä kansalaisopintojen tutkintoja.

Kotiopinnoista tai kansalaisopinnoista ei sinänsä tullut kovin laajaa toimintamuotoa, mutta kirjeopisto syntyi itse asiassa niiden pohjalta. Kirjeopiston ensimmäinen johtaja Onni Tolvanen oli alkujaan Kansanvalistusseurassa juuri kotiopintotyön ohjaajana, ja tässä yhteydessä hän alkoi kehitellä ajatusta, että eri aloja omin päin opiskeleville voisi tarjota kirjeellisesti suoritettavia oppikursseja.

Paimiolainen pienviljelijä August Pyölniittu oli jo aiemmin ollut yhteydessä Kansanvalistusseuraan ja koska hän oli kiinnostunut fysiikasta, Tolvanen laati hänelle useampaan osaan jaetun fysiikan kirjekurssin tehtävineen. Jossain vaiheessa Onni Tolvanen sitten nimesi tämäntyyppisen toiminnan Kansanvalistusseuran kirjeopistoksi ja ryhtyi mainostamaan toimintaa myös lehdissä. Omassa kirjanpidossaan hän merkitsi Pyölniitun opiston ensimmäiseksi oppilaaksi. Opiston perustamispäiväksi tuli 15.4.1920, jolloin Tolvanen lähetti Pyölniitulle tuon ensimmäisen etäkurssin.

Kirjeopistoa ei siis koskaan virallisesti perustettu, siitä ei tehty päätöksiä KVS:n johdossa eikä sillä ollut varsinaista ohjelmaa tai toimintasuunnitelmaa. Seuran valtuuskunta joutuikin toteamaan, että toiminnan aloittaminen ei tapahtunut muodollisesti aivan oikeassa järjestyksessä, mutta aloitettu mikä aloitettu.

Kirjeopiston alku oli siten varsin improvisoitua. Lehti-ilmoituksissa luvattiin kursseja hyvinkin monilta aloilta, mutta valmiina niitä ei ollut vaan Tolvanen valmisti kursseja sitä mukaan kun kysyntää oli. Liikkeellelähtö ei erityisen nopea ollutkaan, ensimmäisen vuoden aikana kirjeopistoon tuli kiinnostuneilta noin 200 yhteydenottoa ja 60 henkilöä aloitti varsinaisen kirjeopiskelun. Fysiikan kurssin jälkeen ensimmäisinä valmistuneiden kurssien joukossa oli muun maanviljelyn, puutarhanhoidon, kirjanpidon, suomen historian sekäkotimaisen kirjallisuuden kursseja.

Myös se, että August Pyölniitusta tuli kirjeopiston ensimmäinen opiskelija, oli siis tavallaan sattumaa. Luultavasti juuri tässä henkilössä ja kontaktissa oli kuitenkin jotain, joka innosti myös Onni Tolvasta koko kirjeopistonidean lopullisessa toteuttamisessa ja käyttönottamisessa. Pyölniitusta tulikin aktiivinen opiskelija, joka myöhemmin suoritti myös muita kursseja. Hän sai kirjeopiston piirissä hyvin arvostetun aseman.

Opistoa ei kuitenkaan tarkoitettu vain Pyölniityn kaltaisille poikkeusihmisille ja kansan keskuudesta nousseille erityislahjakkuuksille. Tarkoitus päinvastoin oli se, että opintoja tarjotaan kaikille niistä kiinnostuneille ja sillä tavoin, että kaikki myös kykenevät kohtuullisella vaivannäöllä niitä suorittamaan. Tämä myös toteutui, sillä kirjeopiston oppilasmäärä alkoi kasvaa tasaisesti ja kolmen vuoden kuluttua opiston piriissä oli jo toistatuhatta opintoja todella suorittavaa opiskelijaa. Kasvu ei ollut tasaista ja toimintaan mahtui takaiskujakin, mutta 1920-luvun lopulta lähtien etäopisto kasvoi nopeasti ja myöhemmin siitä kehittyi Suomen suurin oppilaitos, jonka piirissä oli samanaikaisesti kymmeniätuhansia eri alojen opintoja suorittavia. Samalla opistosta kasvoi varsin suuri organisaatio, jossa oli kymmeniä työntekijöitä ja toiselle sadalle nouseva joukko eri alojen pääosin sivutoimisia etäopettajia.

Erilaiset käytännön aineet olivat alusta alkaen suosittuja. Kirjeopisto tarjosi erilaisia kaupallisia ja liiketoiminnan piiriin kuuluvia kursseja, ja eräs suosikkituote olivat 1920-luvulta alkaen myös sähkötekniikan kurssit. Sähkö oli yhteiskunnassa nopeasti yleistyvä ja yhä tärkeämmäksi muodostuva ilmiö, jonka hallintaan jatkuvasti enemmän koulutusta ja osaamista.

Myös eri oppiaineiden keskikoulukurssien suorittaminen oli alusta alkaen yleistä. Kouluverkko oli maaseudulla vielä harva eikä läheskään kaikilla ollut mahdollista päästä normaalissa koulunaloitusiässä kansakoulua korkeamman koulutuksen piiriin. Myöhemmin valikoimaan tuli myös kansakoulukurssin ja toisaalta lukiotasoisten kurssien suoritus. Erityisesti kansakoulunopettajien täydennyskoulutukseksi ryhdyttiin jo varhain tarjoamaan myös kasvatustieteen yliopistollisia approbaturkursseja.

Toisaalta suomalaiseen kirjeopistoon ja Kansanvalistusseuran toimintaideaan kuului alusta alkaen myös puhdas yleissivistys. Kirjekursseja ei tarkoitettu vain ammatillisen pätevyyden hankkimiseen tai muodollisen koulutuspohjan parantamiseen ja pelkästään oman oppimisen ilosta tapahtuva yleissivistävä opiskelu oli sekin alusta alkaen varsin suosittua.

Kirjeopiston oppilaat olivat alusta alkaen myös hyvin monenkirjava ryhmä. Oppilaita oli kaikkialta maasta, enemmistö oli maaseudulta mutta kaupunkilaisten suhteellinen osuus oli suurempi kuin heidän osuutensa koko maan väestöstä. Oppilaiden selvä enemmistö oli alkuvaiheessa miehiä, ja ikäryhmittäin katsoen nuoria aikuisia, jotka olivat koulunsa jo käyneet, mutta työelämässä pikemmin alkuvaiheessa. Varhaisten aikojen oppilasjoukosta löytyy myös kulttuurin ja yhteiskunnan eri aloilta sittemmin tunnettuja nimiä, kuten vaikkapa kirjailija Pentti Haanpää, joka opiskeli tuolloin varsin harvinaista ja eksoottista kieltä, englantia. Englannin kielen ylivallan aika oli vielä edessäpäin, ja vieraiden kielten opiskelu ylipäänsä lisääntyi vasta myöhemmillä vuosikymmenillä. Tämäkin oli kuitenkin alue, jota kirjeopisto alusta alkaen korosti ja jossa sen toiminta osoittautui todella merkittäväksi.

Opistolaisten yhdyssiteeksi perustettiin sittemmin Opintoveri-niminen lehti, jonka kirjoituksista saa käsitystä siitä, mitä kirjeopiskelu oppilaille antoi ja miksi se koettiin tärkeäksi.

Moni sai siis opinnoista suoranaista käytännön hyötyä työelämää ja muitakin elämän taitoja ajatellen, mutta monelle se, että sai ryhdytyksi opiskelemaan ja suoritettua asioita, oli jo itsessään palkitsevaa. Monet opiskelijat olivat ulkonaisesti hankalissa oloissa ja kirjemuotoisen opiskelun joustavuudesta huolimatta pelkkä opintojen käytännön organisointi vaati usein kekseliäisyyttä.
Opettajalta saatu henkilökohtainen palaute koettiin kannustavaksi ja jo sinänsä palkitsevaksi asiaksi. Suomalainen kirjeopisto halusikin alusta alkaen korostaa tätä puolta, suurista oppilasmääristä huolimatta kirjeopistosta ei tullut mekaanista massaopiskelua vaan jokaiseen oppilaaseen suhtauduttiin yksilönä.

Vaikka August Pyölniittu oli opiskelijana monella tapaa poikkeuksellinen, hän toisaalta pohjimmiltaan edusti erittäin hyvin sitä ihmisissä asuvaa tiedonhalua ja oppimisen halua, jota varten kirjeopisto perustettiin. Kirjeopiston menestystarina osoittaa, että tämä tiedonhalu on ollut laajaa ja opisto tuli täyttämään todellista tarvetta suomalaisessa kulttuurissa ja koulutusjärjestelmässä. Pyölniittu oli tärkeässä osassa saattamassa matkaan arvokasta työtä.

Takaisin